3. Tiivistelmä Mikko Puttosen artikkelista Lue romaani, ymmärrät muita (Tiede 8/2012)

Tutkimuksen mukaan fiktiota lukevat ymmärtävät paremmin sosiaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. Kuvitteellisessa tarinassa olevaan henkilöön on helppo samaistua, ja se saattaa pistää lukijan asenteet ja käyttäytymisen uusiksi. Kirjat voivat myös parantaa suvaitsevuutta, jos esimerkiksi päähenkilö on afroamerikkalainen tai homoseksuaali. Lukeminen voi poistaa stressiä. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan lukeminen poisti stressiä puolessa tunnissa yhtä paljon kuin samanpituinen joogahetki tai televisiokomedia. Sanavarasto rikastuu lukemalla. Harvinaisia sanoja on huomattavasti enemmän tiedeartikkeleissa kuin aikuisten kirjoissa, joissa on kuitenkin paljon harvinaisia sanoja esimerkiksi normaaliin puhetekstiin verrattuna.

2. Veden tuhlaus on lopetettava

Juomavedeksi kelpaavaa vettä on maailmassa prosentuaalisesti todella vähän: kaikesta maapallon vedestä vain 3% on makeaa vettä ja tästä kolmesta prosentista vain 1% on helposti hyödynnettävissä. Yksi asia,  mitä en ymmärrä, on se, että Suomessa ja muissa länsimaissa sitä yhtä prosenttia tuhlataan. Hyvä esimerkki tästä on vessa. Suomalainen käyttää noin 144 litraa vettä vuorokaudessa, josta 40 litraa menee vessaan. Se on 40 litraa puhdasta, täysin juomakelpoista vettä. Karkeasti laskettuna tämä on yli 14 000 litraa vettä vuodessa. Herää kysymys: Mitä järkeä tässä on? Suomi on yksi teknologian huippumaita, mutta silti meillä on tämänkaltainen vanhanaikainen ja systeemi.

Yksi korvaava ratkaisu voisi olla, että suihkussa käytetty vesi kierrätettäisiin säilömällä se säiliöihin ja odottaisi siellä, kunnes joku käyttää vessaa. Kun säiliö täyttyisi, vesi yksinkertaisesti valuisi viemäriin.

Myös ruuan pois heittämistä voidaan pitää veden tuhlauksena, sillä ruuan kasvattamiseen ja tuottamiseen kuluu uskomattomia määriä vettä. Ruoan mukana tuhlaantuvan veden määrää on havainnollistanut virtuaaliveden käsitteen luonut brittiläinen professori John Anthony Allan. Kupilliseen kahvia kuluu 140 litraa vettä. Juuston tuottaminen taas vaatii 5 000 ja naudanlihan 15 000 vesilitraa kiloa kohti, Allan laskee. Viljelemiseen käytettävän veden määrää voitaisiin vähentää esimerkiksi siirtämällä viljelytuotantoa runsassateisille alueille.

En sano, että vedenkulutuksessa pitäisi alkaa pihistellä tai että se pitäisi lopettaa kokonaan, mutta sille, että vessa vedetään puhtaalla vedellä pitäisi tehdä ensimmäisenä jotain ja nopeasti. Vettä saa ja kannattaa käyttää, kun meillä sitä on, mutta kohtuudella. Lappeenrannan Energia OY:kin kirjoittaa: "Käyttäessäsi vettä tarkoituksenmukaisesti ilman turhaa veden tuhlausta tai pihistelyä myös verkostot toimivat siten, kuin niiden pitää. Liiallinen veden säästö johtaa veden virtaaman vähenemiseen, jolloin veden viipymä verkostossa kasvaa ja veden laatu heikkenee erityisesti verkoston "latvaosissa"."

Tehtävä 1b

Pukuun sonnustautunut mies laski hitasti lehden ja katsoi tuijottavaa Emiliä suoraan silmiin. Emil käänsi katseensa pikaisesti pois ja hieman paniikissa alkoi kauhomaan lihakeittoaan suuhunsa. Keitto oli tulikuumaa ja Emil sylkäisi sen takaisin lautaselleen. Nyt kaikki tuijottivat häntä. Tarjoilija tokaisi vihaisesti "Tiedän, että pidät enemmän makaronilaatikosta, mutta ei se nyt noin pahaa voi olla". Emil ei katsonut tarjoilijaan, vaan tuijotti vain keittolautastaan. Emil nousi ylös ja poistui kuppilasta.

Ulkona alkoi taas ripsiä vettä. Emil käveli katua pari sataa metriä ja istui bussipysäkille odottamaan äitiään. Nyt vettä alkoi sataa kaatamalla. Emil tuijotti kenkiään ja silmäkulmassaan huomasi, että joku lähestyi häntä. Hän käänsi katseensa ylös ja tajusi kuka hänen edessään seisoi. Se oli pukuun sonnustautunut mies. Emil tuijotti häntä ja juuri kun hän oli avaamassaan suutaan, bussi tuli ja mies nousi siihen. Emil jäi tuijottamaan bussin perävaloja. kun hän kuuli takaantaan tutun äänen "Siinähän sinä olet. Kävin etsimässä sinua kuppilasta, mutta oletkin jo täällä." Emil kääntyi ympäri ja huomasi äitinsä. Äiti katsoi hämmentynyttä Emiliä hymyillen ja sanoi "Eiköhän lähdetä kotia kohti".

1a Miksi valitsin kurssin?

Valitsin tekstin tuottamisen-kurssin, koska olen huomannut, että koetilanteessa kirjoitan alkuun sujuvasti, mutta sitten yhtäkkiä homma pysähtyy kuin seinään,enkä keksi enää mitään kirjoitettavaa. Olen huomannut, että tämä johtuu siitä, etten kirjoita tarpeeksi. Toivoisin, että tämä kurssi korjaa kyseisen ongelman.

Sujuva tekstin tuottaminen on tärkeää lukiossa ja koulun ulkopuolella. Se on hyödyllistä, sillä lähes kaikkien kouluaineiden kurssikokeissa pitää kirjoittaa esseevastauksia. Työelämässä kirjoittaminen tulee varmasti vastaan, koska pitää kirjoittaa paljon sähköpostiviestejä, muistioita, työohjeita ja pöytäkirjoja.

Kurssin tehtävälista näytti muuten hyvältä, mutta valitettavasti vain yhdessä kohdassa luki "valitsemastasi aiheesta". Omavalintaisesta aiheesta kirjoitettavia tekstejä voisi olla edes yksi enemmän.

Apatosauruksen Maa

Kirja: Apatosauruksen Maa

Kirjailija: Miina Supinen

Julkaisija: WSOY

Julkaisuvuosi: 2010

MIKSI?: Koulussa piti äidinkielen kurssilla valita kirja luettavaksi. Valitsin  Miina Supisen Apatosauruksen Maan, koska se vaikutti mukavalta ja kevyeltä luettavalta, ja se vaikutti tarjotuista vaihtoehdoista kaikkein mielenkiintoisimmalta.

FIILIS: Kirja oli mielestäni kokonaisuudessaan melko sekava, mutta vielä sekavampia olivat novellien aiheet. Novellikokoelmassa on kolme osaa ja varsinkin ensimmäisen osan novellit olivat hyvin absurdeja. Monessa novellissa teemana oli negatiivisuus ja ne olivat masentavia.

Kitkerä – aistimellinen teos-novelli kertoo museossa työskentelevästä miehestä, joka joutuu paahtavalla kesähelteellä vahtimaan lasikuutioon sijoitettua muurahaispesää, joka on olevinaan taideteos. Homma on selvästi tylsin työ, mitä maailmassa on. Onko tämä novelli kirjailijan protesti nykyajan outoja ja tylsiä taideteoksia vastaan?

Novellit on kuitenkin kirjoitettu hyvin. Se auttaa pysymään novellien juonessa. Vaikka kirjan novellit olivat sekavia, niitä jaksoi lukea monta putkeen. En oikein tiedä, kenelle kirjaa voisi suositella. Varmaan jollekulle, joka haluaa lukea erilaisia ja omalaatuisia novelleja, sellaiselle, joka pitää lukemisesta outo ja hieman järkyttynyt virne kasvoillaan.

Tähdet: ***

Maailman kohtalo 14-vuotiaan käsissä

Kirja: Riskiraja
Kirjailija: Ilkka Remes
Painovuosi: 2010
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 265

Riskiraja on Ilkka Remeksen nuorille suunnatun kirjasarjan kahdeksas, itsenäinen osa. Ilkka Remes (oikealta nimeltään Petri Pykälä) on suomalainen kirjailija, joka tunnetaan jännitysromaaneistaan.

Kirjan päähenkilö 14-vuotias Aaro Korpi on tullut viettämään syyslomaansa kotikaupungistaan Brysselistä Porvooseen mummonsa luokse. Äkillisen rahapulan takia Aaro käyttää pikavippiä ja välikätenä toimii kirjan toinen päähenkilö, hänen ystävänsä Niko Aula. Pojat jättävät velat maksamatta ja saavat peräänsä virolaisen pikavippiyhtiön. Pikavippiyhtiö tarjoaa pojille mahdollisuutta kuitata velkansa tekemällä heille töitä. Pojat päättävät ottaa tarjouksen vastaan, ja yhteistyö sujuukin alkuun alkuun hyvin, mutta saa odottamattoman käänteen Tallinnan laivamatkalla. Samaan aikaan maailmanpolitiikassa tilanne kiristyy, kun Lähi-idässä Iran uhkaa ydinsotaan varustautumalla ja Venäjällä valmistellaan biologisia aseita. Pikavippiyhtiön miehet teeskentelevät olevinaansa mattoliiketoiminnassa ja antavat Aarolle ja Nikolle vanhan persialaisen maton ja poronsarvikynttilänjalan kuljetettavaksi lentäen Frankfurtiin. Lennon aikana pojat huomaavat kynttilänjalan sisälle kätketyn salaisen luukun, jonka sisällä on bioaseampulli. Tämän tajutessaan Aaro tekee kaikkensa saadakseen koneen kääntymään takaisin Helsikiin. Lopulta kone kääntyy takaisin ja tämän tajutessaan koneessa oleva venäläisagentti, joka myös haluaa ampullin, kaappaa koneen ja käskee sen lentää Pietariin. Venäjällä pojilta varastetaan ja tajuttuaan tilanteen vakavuuden he tekevät kaikkensa saadakseen sen takaisin.

Kirjassa seikkaillaan Aaron mummon kotikulmilla Porvoossa, varakkaiden alueilla Espoossa, Virossa Tallinnan lähistöllä, Helsinki-Vantaan lentoasemalla, Venäjällä Pietarin alueella ja lopussa juostaan niin lujaa kuin jaloista lähtee Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa. Tapahtumapaikat kuvaillaan selvästi ja koko ajan tietää, että missä mennään.

Kirjan tarina sisältää paljon merkityksettömiltä tuntuvia yksityiskohtia, kuten automalleja, lennon numeroita ja lentoyhtiöitä. Jopa tyypilliset äänekkäät suomalaisturistit lentokoneessa on mainittu. Nämä yksityiskohdat tuovat toden tuntua kerrontaan. Kirjan alussa tarina kehittyy uskottavasti, mutta loppua kohden se muuttuu enemmän fiktiivisemmäksi ja uskottavuus alkaa hiipua, jolloin lukukokemus alkaa kärsiä.

Riskiraja on kirjoitettu hyvin, joten sitä on helppo ja mukava lukea. Tarina ei jää missään vaiheessa jumittamaan paikoilleen, vaan päinvastoin kirja etenee kokoajan sopivaa tahtia ja siinä pysyy helposti tapahtumien mukana hyvän kuvailun ansiosta. Tarinassa on paljon henkilöiden välisiä vuoropuheluja, jotka jäsentelevät tarinaa ja kuljettavat sitä eteenpäin. Kirjan ainoa huono puoli oli jo mainitsemani lopetuksen fiktiivisuus, sillä tarina menee jo liian epäuskottavaksi siinä vaiheessa, kun Aaro on yhteydessä puhelimitse Yhdysvaltain presidentin kanssa. Kirja oli kokonaisuutena viihdyttävä ja positiivinen lukukokemus.

Referaatti uutisesta "Pekingin ilmanlaatu huonompi kuin ikinä ennen"

Ylen toimittaja Anniina Wallius kirjoittaa uutisessaan "Pekingin ilmanlaatu huonompi kuin ikinä ennen" (Yle Uutiset 13.1.2013), kuinka Kiinan pääkaupungin Pekingin ilmanlaatu on heikentynyt erittäin huonoksi. Tekstissä kerrotaan, että turvallisen ilmanlaadun raja on ylittynyt 30 - 45-kertaisesti, eikä lukema enää mahdu edes mitta-asteikolle. Jos ilmassa olevien pienhiukkasten määrä ylittää 50, niin ilmanlaatua pidetään jo huonona. Uutisen mukaan Pekingissä pienhiukkasten määrä on kohonnut 900:aan. Wallius kirjoittaa, että Pekingissä on jo kyllä havahduttu ongelmaan, esimerkiksi siirtämällä raskasta teollisuutta muualle.

Yle Uutiset